sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Terapian päätösistunto


Päätämme terapiajaksomme samaan kuvaan millä se alkoikin.

            Valo, kevät ja kesä ovat ihan pian taas meillä!

                             Kiitos teille mukana olleille, 
         te kommentteinenne olette tehneet tästä elävämmän!

            3+1 kuukautta on mennyt nopeasti seurassanne!

                         Huolehtikaa hyvin itsestänne! 
                                       Voikaa hyvin!

Kakku

Kahvitteluvieraille valoisuutta henkivä torttu!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kukka

Marraskuussa oli päivälläkin näin pimeää.
Kyllä meidän nyt jo kelpaa!!!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kukka


                                     Älä aliarvioi pieniä!

torstai 14. helmikuuta 2013

"Äiti ojentaa myssyn minulle."


Lisa Genovan kirja aivovamman saavasta naisesta on terveellistä luettavaa kaikille!
Kirjan nimi on siis Puolinainen (WSOY 2012).

Genovan aiempi kirja Edelleen Alice kertoo Alzheimerin tautiin sairastuvasta naisesta.  Suosittelen sitäkin, kannattaa varautua kokemaan ahdistusta, mikä on kuitenkin hyväksi pitkällä tähtäimellä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kukka

Isotähtiputki
Anna aivoillesi työtä ja virikkeitä esimerkiksi tekemällä joka päivä jonkin yhden asian eri tavalla kuin yleensä.

Tai heittele toisille ihmisille hyvän mielen siemeniä tekemällä jotain hassua; laita vaikkapa hassu päähine päähäsi! Saat nauttia toisten hymyilystä!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kukka


Kehittele itsellesi sopivia sovelluksia valokuvaterapian menetelmistä.

Esimerkiksi voit rakentaa elämänjanan tai -viivan valokuvista, eli laitat aikajärjestykseen kuvia itsestäsi, ihmisistäsi, eläimistäsi ja ympäristöstäsi. Katsele sitten kuvia, ja pohdiskele niiden avulla tähänastista elämäntaivaltasi

tai rakenna sukupuu vanhempiesi, isovanhempiesi, jne. kuvista

tai valitse kuviesi joukosta kymmenen Sinulle tärkeää kuvaa, ja katsele niitä rauhassa ja mieti mikä niissä tuntuu hyvältä, mikä kenties pahalta

tai katsele muuten vaan valokuvia menneiltä ajoilta!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kukka


                 Sinun pitää muistaa huolehtia omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista ensin,
                                                     sitten vasta voit hoitaa toisia,
                                                        huolehtia toisten asioista!

"Joten olkaa viisaampia ja istuttakaa puutarhaan vain kilttejä poikanokkosia!"


Ulkona näyttää taas niin lumiselta, että vihreyttä kannattaa etsiä vaikka mistä. 
Vaikka tästä Pentti Alangon kirjoittamasta kirjasta Pieni vihreä kirjani, Mietteitä puutarhanhoidosta(Tammi 2009).

Suosittelen!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kukka


Onko Sinulla joku apuväline tai lääkitys tai vastaava pakollinen  asia, mitä voi olla vaikea sietää, kun se tuntuu niin orjuuttavalta tai hankalalta!
Kokeile miellyttävän lempinimen antamista asialle. Esimerkiksi uniapnean hoitoon käytetty happimaski voisi olla Seireeni/Casanova, jota illalla nukkumaan mennessä kutsuu sänkyynsä. Tai selkävaivaan tarvittava tukiliivi voisi olla nimeltään Syleilevä Simo, jota ilomielin hamuaa ympärilleen.
Näin ehkä epämiellyttävästä pakollisesta asiasta tulee sävyltään humoristinen ja miellyttävä, ja sen  kanssa on helpompi tulla toimeen.

torstai 7. helmikuuta 2013

Kukka

Mikäs nyt noin kiukuttaa?
Älä vain pura huonoa tuultasi lähimmäisiisi!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kukka


                                         "Minä kaipaan niitä kesäisiä kaunottaria,
                                                             muistatteko ne?
                                                                     Nämä!
                                                    Tässä alapuolen kuvassa!"


tiistai 5. helmikuuta 2013

Kakku

Tänään on Runebergin päivä, siis torttua!
Perinteenä on torttutaikinaan murentaa viimeiset joulun piparit.
Koristereunan on ehdottomasti oltava valkosuklaata.
Uskon, että rouva Runebergikin olisi käyttänyt sitä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kukka



                        "Miksi minun pitää olla niin laiha, ihan kauhean kuikelon näköinen?
                                        Kaikki muut ovat niin sopusuhtaisen kauniita!"

                                    Jaahas, vieläkös tähän vertailuasiaan pitää palata.

                                             Älä vertaile itseäsi muihin, 
                                  ole ihan oma itsesi 
                              vain kaikessa rauhassa!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kakku


                                             Sunnuntaipäivällinen tarjoillaan kuistilla.

                                                  Alkuruokana kylmä kurkkukeitto,
                                                  pääruokana kylmäsavulohipaistos,
                                                    jälkiruokana mokkasemifreddo.
                                                      Juomana kylmää soodavettä.

                                                          Hyytävää ruokahalua!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kukka


                                    " Minä olen niin mitättömän näköinen ja kuivakkakin,
                                                   ei minua huomata juuri ollenkaan,
                                                      suorastaan häviän taustaani,
                             vain tuommoiset värikkäämmät persoonat saavat huomiota!"

perjantai 1. helmikuuta 2013

Kukka



Satu Salonen puhuu MUISTI -lehden numerossa 3/2011 Onnea säilöön -nimisessä kolumnissaan onnellisuussäiliöistä.

Onnellisuussäiliöön tallennetaan kaikkea pientä onnea tuottavaa, vanhoja ja uudempiakin muistoja mieleenpalauttavaa; onnittelukortti rakkaalta ihmiseltä, konserttilippu, lapsenlapsen pieneksi jäänyt vauvamyssy, valokuva ensimmäisestä omin rahoin hankitusta huonekalusta, jne.

Jos alakulo yllättää tai mieli on surkea, pitää onnellisuusrasia ottaa esille ja alkaa muistella mukavia asioita.

Sitten vielä kun säilytät onnellisuusboxiasi jossain näkyvillä hyllyssä tai kaapin päällä, niin tiedostamattasikin  ajatukset ohjautuvat mukaviin asioihin.