Olen noukkinut blogista Kirsin kirjanurkka oivallisen idean; meemitehtävän(S123/L6).
Kts. Kirsin teksti 29.11.2012 "Kettu tietysti söi nekin."
Meemi-tehtävä kuuluu näin:
- Nappaa sinua lähimpänä(henkisestikin?) oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
- Avaa kirja sivulta 123.
- Lue kuudes lause.
- Laita löytämäsi lause tekstisi otsikoksi.
Minulla on parhaillaan luettavana yhden suosikkikirjailijani John Irvingin esikoisteos vuodelta 1968, joka suomennettiin vasta tänä vuonna Kristiina Rikmanin toimesta (Tammi 2012).
Tuon tämän tekstin otsikon lauseen tietämillä kirjassa on menossa melko traaginen kohtaus mehiläisten kanssa.
Lukeminen avartaa maailmaa ja virkistää aivotoimintaa!!!
Minulta on mennyt ohi kokonaan tämä suomennos. Kiitos, että kerroit. suurin osa on kirjahyllyssä herran kirjoista. Toivon hänelle ikää ja terveyttä runsaasti, että ehtii tehdä lisää loistavia kirjoja.
VastaaPoistaPitkää ikää ja kirjoittamiskykyä minäkin hänelle toivon. On muuten vaikea sanoa, mikä hänen kirjoista olisi paras, se sen hetkinen luettava tuntuu aina niin hyvältä.
PoistaTämän ensimmäisensä hän kirjoitti Kurt Vonnegutin ohjauksessa!!!